Etusivu >Tiedotteet >Jo yli puolet yrityksistä ilmoittaa osoitemuutoksensa kaupparekisteriin ja verottajalle sähköisesti

Jo yli puolet yrityksistä ilmoittaa osoitemuutoksensa kaupparekisteriin ja verottajalle sähköisesti

 

Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon sähköinen YTJ-asiointipalvelu avattiin marraskuun 2009 alussa osoitteessa www.ytj.fi. Palvelussa yritykset ja yhteisöt voivat ilmoittaa osoite- ja yhteystietomuutoksensa sähköisesti molemmille viranomaisille.  

 

Yritykset ovat ottaneet YTJ-asiointipalvelun hyvin käyttöön. Vuoden 2009 puolella palvelun kautta tehtiin kaikkiaan 2 460 osoite- tai yhteystietomuutosilmoitusta, mikä on 45 prosenttia kaikista kyseisenä aikana tehdyistä ilmoituksista. Tammikuussa 2010 jo yli puolet ilmoituksista tuli sähköisesti.  

 

Käyttäjien antama palaute on ollut pääosin myönteistä ja sisältänyt kehitysehdotuksia, joita käytetään seuraavia vaiheita suunniteltaessa. YTJ-asiointipalvelu laajenee jatkossa vaiheittain niin, että tulevaisuudessa kaikki ilmoitukset Verohallinnon rekistereihin, kaupparekisteriin ja säätiörekisteriin voi tehdä sähköisesti. 

 

YTJ-tietopalvelussa lähes 17,3 miljoonaa hakua 

 

Myös vuonna 2001 perustettu YTJ-tietopalvelu lisäsi jälleen suosiotaan. Palvelussa voi tarkistaa perustiedot Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon ylläpitämiin rekistereihin merkityistä yrityksistä, yhteisöistä ja säätiöistä. 

 

YTJ-tietopalvelussa tehtiin vuonna 2009 lähes 17,3 miljoonaa yritystietohakua, mikä on 5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2008. Tehtyjen hakujen lisäksi myös palvelun käyttäjämäärä kasvoi. Yritystietoja hakeneita oli 9 prosenttia edellisvuotista enemmän, eli normaalina arkipäivänä noin 10 000 - 12 000 kappaletta. 

 

© Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä